Vanha ulkoasu, jota ei niin ajatuksella oltukaan tehty.
Olenko muistanut vielä mainita, että koira tulee taloon? :) Meidän pesäämme muuttaa elokuussa myös kolmas asukas, nimittäin pieni pallero koiranpentu! Voi tätä on odotettu jo monta vuotta.
En ota koiraa hetken mielijohteesta, koska niin moni viaton joutuu kokemaan kamalan elämän sen vuoksi, että halutaan koira muttei jaksetakaan hoitaa. Itku tulee kun ajatteleekin, kuinka moni koira on amerikkaan lähtenyt vain isännän mielihalujen takia.
Koira tulee perheenjäseneksi, ystäväksi ja harrastuskaveriksi. Saan vihdoinkin sen uskollisen ystävän, joka on aina mun kanssa valmis lähtemään lenkille :) Ja viettää mun kanssa yksinäiset illat haluamatta lähteä viereltäni minnekään. Ja unohtamatta sitä, kun tulen kotiin koulupäivän jälkeen, ovella minua on vastassa rakkaimmat kenkäni riekaleina ja pissaläjiä ympäri asuntoa :D hihhih.
Tietenkin nyt pentuaika opetellaan elämistä, lenkille päästään sitten myöhemmin. Ihan hassua, kun valmistautuminen on aika samanlaista kuin vauvaa odottaessa, miettiä valmiiksi tarvikkeet, pedit ja auto ;D Oikeasti niin jännää. Ensi viikolla käyn pentua kattomassa ekaa kertaa, sydäntä särkevää.
Tältä pentu tulee näyttämään :) Kuva googlesta.