arkielämää

Miten ne päivät rientääkään? :) Vauva on jo kaksi ja puoli viikkoa vanha, kasvaa melkein silmissä. Tuore äiti ei oo pitänyt kiirettä arkiaskareissa vaan hoitanut lähinnä vauvaa ja tutustellut uuteen elämäntyyliin. Tää kyllä sopii mulle! Onhan tässä toki tullut tehtyä samalla töitäkin. Kun vauva on tyytyväinen päivisin, siirryn ompelemaan ja suunnittelemaan tulevia tuotoksia.


Täällä on ollut aivan tosi kauniit ilmat jo pitkään :) Aurinko paistaa ja ollaan päästy tekemään pitkiäkin vaunulenkkejä. Koira tosin on vielä vähän kummissaan vaunuista, uusiksi menee lenkkeilytottumukset.


Jade ei olekaan tainnut pitkään aikaan esittäytyä blogissa, sille kuuluu hyvää :) Elämä on rauhoittunut vauvan myötä PALJON! Ylimääräinen häsellys on jäänyt pois ja Jadesta on kuoriutunut melkein aikuinen koira - huom melkein ;) Vuoden ikäisen kanssa nyt on vielä kouluttamista jäljellä, mutta niin hyvin on vauvaan suhtautunut että olen tyytyväinen. Huomannut kai jääneensä kakkoseksi. Tosin kyllä vaipparoskis piti yksi aamu tyhjentää pitkin kylppäriä - ihana mikä sotku. Voin vaan kuvitella Jaden ajatukset roskista penkoessa: siis tällaista meillä ei olekaan ennen ollut, oooh, hyväntuoksuisia paketteja ja näääin monta!!


Täällä me siis vietellään rauhallista kotielämää. Halusin tulla päivittämään vähän kuulumisia, kun en ole kerennyt kuvailla mitään järkevääkään. Työn alla on kuitenkin mukavia projekteja, esimerkiksi ristiäismekko. Kenties hääpuvun helmakankaasta vai mistä? ;)