Kasvihuone -työmaalta hei! En ole vielä saanut sitä pihalle asti, mutta lautoina se on varastossa :) Eli päätin rakentaa sen itse. Kasvatit kyllä kaipailevat ulospääsyä, alkaa olla jo ahdasta meidän olkkarissa (ja keittiön pöydällä).
Paprikaa ja persiljaa. Paprika on mulle ihan uusi kasvatuslajike, innolla odotan :) Jos onnistun, aion kokeilla chiliä sisäkukkana.
Ruohosipulia ja herneitä, jälkimmäisten lajikkeena sokeriherne. Sain niihin siemenet ystävältä, kiitos niistä. Saat vastapalkkioksi herneenpalkoja kesällä, jos omat siemenet eivät kerkeä multaan asti ;)
Kurkkua ja tomaattia. Kasvihuonekurkku oli vasta toukokuun homma, ja viikon idätyslaatikossa kasvaneena kannen sai ottaa pois. Onkohan liian pimeää, kun varret kasvavat niin kovasti? Tänä vuonna kokeilin amppelitomaattia, koska oikea tomaatti ei olisi mahtunut pieneen kasvihuoneeseeni. Tomaatista tulee se aito lapsuuden kasvihuoneen tuoksu!
Salaatin laitoin jo myös tulemaan. Näistä inspiroituneena päätin koota reseptin helppoon kotiruokaan :) Tämä on oikeasti vähän liiankin yksinkertainen ohje, valmistuu aivan hetkessä. Omasta maasta ruokaan tuli vasta persilja ja ruohosipuli :)
Salaattipizza
pohjana Lapin Rilla - maustettu rieska
ketsuppia
juustoa
kanasuikaleita
ananasta
salaattia
tomaattia
kurkkua
persiljaa
ruohosipulia
Paista kanasuikaleet ja mausta. Valmista pizza: levitä pohjan päälle ketsuppi, juustoraaste, kanasuikaleet ja ananaspalat. Paista 200 asteisessa uunissa 6-8 minuuttia. Pilko sillä aikaa salaattiainekset ja heitä suoraan lämpimän pizzan päälle. Syö heti!